tiistai 6. maaliskuuta 2012

Apteekkireissu

Kuudennella viikolla mennään. Lunan vatsa näyttäisi vihdoin ja viimein parantuneen. Viikonloppuna oli vielä välillä löysällä ja välillä ihan ok, mutta nyt tuntuisi olevan kokonaan parantunut. Ruokinnassa ollaan siirrytty kevyemmästä riisistä takaisin pentunappuloihin. Myös lihaa olen uskaltanut lisätä nyt runsaammin.

Tänään kävin hakemassa apteekista matolääkettä koko laumalle. Aluksi oli ajatuksena käydä PetVetillä, että tulisi varmasti ostettua oikeaa, mutta kello oli jo niin paljon, että oli pakko mennä apteekin kautta. Apteekissa sainkin sitten seisoskella tovin ja, kun vihdoin sain apua, ei (yllättys yllätys) siellä osattu kunnolla neuvoa lääkkeen valinnassaa. Minua palvellut henkilö jopa kysyi, aijonko ihan oikeasti madottaa tiineen nartun, etteikö sitä voisi madottaa joskus toisten.

Ilmoitin painookkaasti haluavani matolääkkeen, mikä ei sisällä imervektiiniä, kantavalle nartulle. Lopulta sain sitten jonkun näköisen putkilon käteen ja ajattelin, että törkkään sen sitten vaikka muille koirille, jos se ei Lunalle sovi. Kotiin päästyä kävin tuoteselosteen läpi ja onneksi lääke näyttäisi sopivan kantavalle nartulle ( eikä siinä ollut sitä pahuksen imervektiiniä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti